top of page
4.png

ENERGIAN HOITAMINEN

Energy Healing

Jos energia ei virtaa suotuisasti tai energiatasossa on haasteita, voi se ilmetä esimerkiksi

 - tukoksina energiassa tai chakroissa (sama haaste voi ponnahtaa aina pinnalle)

 - ongelmina aurassa, esimerkiksi turvattomuuden tai puolustuksen puutteena, epämukavuuden tunteena aurassa tai henkilökohtaisen tilan koossa (esimerkiksi ahdistava tai puristava tunne, pienentymään pakottava tunne)

 - haasteet maadoittumisessa (epätasapainoinen, häilyvä tai irrallinen tunne)

 - tunne siitä, ettei kaikki ole kohdallaan (usein muualta peräisin olevan, epämukavan energian läsnäolo)

 

Meidän on mahdollista helpottaa oloamme, mutta aina emme ole tietoisia siitä, mitä olisi tehtävä, tai toisaalta asiaan vaikuttaminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä.

(Tunnetta voisi verrata esimerkiksi tilanteeseen, jossa pitäisi leipoa kakku ilman reseptiä – vain tietäen, miltä lopputuloksen kuuluu näyttää.) Moni tarvitsee apua energiatasojen palautumiseen, sillä aihealue voi olla tuntematon eikä kokemusta ole. Minä haluan auttaa energian palauttamisessa omiin uomiinsa. Käytän tässä etäältä annettavaa hoitoa, mutta kanavoinnin sijaan muokkaan konkreettisesti energiasi virtausta.

Energiahoitokerran hinta on 88 euroa.

(Mieluiten etähoitona, myös lähihoito on mahdollinen. Tällä hetkellä teen vain etähoitoja - vauva tarvitsee äitiä imetyksen takia usein)

Paras ajankohta energiahoidolle on asiakkaan käydessä nukkumaan. Tällöin energian asettumiselle ja ankkuroitumiselle on riittävästi hyvää, levollista ja häiriytymätöntä aikaa.

Energy adjustements: Service
bottom of page